Tiedostan tunteeni ja tunnen ne. Eihän se sen kummempaa ole. Nuo tunnetaidot. Ei, ei se sen kummempaa pitäisi ollakaan. Mutta entä jos tunteet eivät olleet lapsena sallittuja… entä jos niitä ei pystynyt ilmaisemaan syystä tai toisesta, miten sen osaisi tehdä nyt aikuisena?
Kun tahdonvoimani nousi ja vihassani kapinoin, äitini raivostui. Ja isäni totesi, että äläs nyt turhia itke, sinähän olet reipas ja kiltti tyttö. Ylipäänsä perheessä ei tunteista puhuttu ja se, mitä ilmaistiin, ilmaistiin hiljaisesti pinnan alla. Tuona vaivaavana ilmapiirinä, jonka vaistosi ja sai itsen varpailleen, olemaan sillä tavalla hissun kissun. Jotta olisi turvassa ja hyväksytty. Sillä turva, hyväksyntä, rakkaus olivat jotain sellaista, mikä sai minut piilottamaan tunteeni ja piiloutumaan, lopulta jopa itseltäni.
Tämä tarina on tosi ja uskon, että tuttua aika monessakin suomalaisessa perheessä, veren perintönä. Ja tuo tarina jatkaa kulkuaan sukupolvelta toiselle, ennen kuin joku ottaa katkaistakseen sen. Tämä tarkoittaa tunnetyötä – alas painettujen, tukahdutettujen tunteiden tuntemista sekä tunnetaitojen harjoittelua – sitä, että tiedostan ja hyväksyn tunteeni sekä osaan tuntea ja ilmaista ne kannatellen.
Tunteet kertovat tarpeistani, uskomuksistani ja arvoistani mutta myös menneisyydestäni
Tunteet ovat meidän ihmiseläjien kehollisia reaktioita. Ne ovat energiaa, jotka joko antavat toiminnallemme voimaa tai vähentävät tätä. Ne laajentavat tai supistavat meitä. Ne ovat tärkeitä viestintuojia ja kertovat meille aina inhimillisistä tarpeistamme ja uskomuksistamme.
Tunteet syntyvät joko omista ajatuksistamme tai siitä, miten koemme jonkin tilanteen. Mukavat ajatukset luovat hyvältä tuntuvia tunteita ja ikävät ajatukset ikävältä tuntuvia tuntemuksia. Siihen, miten koemme jonkin tilanteen, vaikuttaa menneisyytemme. Aiemmat kokemuksemme ovat luoneet meissä uskomuksia siitä, millaisia me ja maailma olemme ja millainen minun kuuluu olla, jotta olen turvassa ja hyväksytty tässä maailmassa. Näihin uskomuksiin on voinut liittyä tunteita, jotka olemme syystä tai toisesta painaneet alas ja joita emme enää tiedosta. Ja nyt tässä hetkessä kokemamme tilanne voi nostaa nämä tukahtuneet tunteet pintaan. Ihmettelemme itsekin, miten oma reagointi on niin voimakasta.
Jos esimerkiksi lapsena kasvoi kovin tiukkasääntöisessä ja ankarassa perheessä, jossa rankaistiin tavalla tai toisella tilanteissa, joissa itsellä oli hätä ja tarve saada tukea tunteisiinsa, saattoi syntyä uskomuksia: ”minä en ole riittävä, minun pitää olla toisenlainen” ja ”tunteet ovat pahoja, minun ei ole lupa tuntea”. Ja nuo uskomukset seuraavat helposti aikuisuuteen ja saavat katsomaan itseä ja maailmaa niiden luomien silmälasien läpi. Ja niin koemme olevamme riittämättömiä, vaikka olisimme kuinka taitavia, ja kiellämme itseltämme tunteet ja ihmettelemme, miksi ärsyynnymme, jos joku toinen ilmaisee tunteitaan – eiväthän ne ole sallittuja.
Terve tunneyhteys onnistuu tietoisessa keholäsnäolossa
Jos lapsuudessa on ollut paljon turvattomuuden tunteita herättäneitä kokemuksia ilman, että tunteitaan on saanut ilmaista turvallisesti tuettuna, yhteys omaan kehoon ja tunteisiin voi heikentyä. On helpompi vetäytyä ja olla omassa päässään, ajatuksissaan tai haavemaailmoissaan ja ohittaa ja tukahduttaa tunteensa kuin kokea tätä hetkeä kehossaan.
Kuitenkin tunteet on tarkoitettu koettavaksi ja keho reagoi jatkuvasti kokemaansa erilaisin tuntein, niin hyvältä kuin ikävältä tuntuvina oloina ja tuntemuksina. Jotta tunteet eivät jäisi tukahtuneena kehoon ja jotta tiedostaisimme niiden viestit itsellemme, tarvitsemme siihen sekä kehoyhteyttä että tietoisuutta. Tietoisuudellani voin tutkia kehoani ja tunteideni viestejä. Terve tunneyhteys onkin kykyä olla läsnä kehossa, tiedostaa tunteensa ja niiden viestit itselle sekä kykyä kannatella ja tuntea tunteet.
Koskaan ei ole liian myöhäistä harjoitella yhteyttä tunteisiinsa
Jos tunteet ovat syystä tai toisesta itselle vaikeita, haluamme helposti sulkea ne kokonaan elämästämme. Kuitenkin tunteet kertovat meille aina inhimillistä tarpeistamme: siitä kuka olen ja mitä tarvitsen elääkseni itseni näköistä ja tuntuista elämää.
Maailman yksinkertaisin tapa vahvistaa omaa tunneyhteyttä istahtaa aloilleen. Kyllä. Istahtaa aloilleen, laittaa silmänsä kiinni, viedä huomio kehoon, huomioida oma hengityksensä ja kehonsa päästä varpaisiin ja kysyä itseltä, mitä minä tunnen nyt… ja pitää huomio edelleen kehossa ja sen tuntemuksissa. Ja antaa itselle lupa tuntea se, mitä kehossaan tuntee. Olkoon se sitten vaikka iloa, surua, pelkoa tai vihaa tai näiden yhdistelmää.
Tunteminen on tuntemista ja tunteet todellakin tuntuvat kehossa. Kuitenkin tuo tunteminen – se, että tunteet virtaavat läpi kehon – kestää vain minuutteja, ellei sitä ruoki ajatuksillaan. Jos tunteet tuntuvat liian voimakkailta, kannattaa huomio viedä omiin aisteihin: mitä minä kuulen, mitä minä näen? Kun tunteiden virta on laantunut, on hyvä vahvistaa uudelleen kehoyhteyttä huomioimalla sekä kehonsa että ympäristönsä sekä kysyä itseltä: ”mitä nämä tunteet halusivat minulle kertoa tai opettaa?”
Jos omassa menneisyydessä on traumaattisia kokemuksia, joiden seurauksena yhteys omaan tuntevaan puoleen on heikentynyt ja itsessä on alitajuista tunnekuormaa, sydämen teko itseä kohtaan on hakea tukea ammattilaiselta.