Kuolema kurkistaa nurkan takana vai kurkistaako sittenkään? Uskaltaisinko kurkata, katsoa ja kokea, mitä se minussa herättää?… Jos sinä luulet, että voisit uskaltaa… ja jos uskot, että se voisi palvella sinua tavalla tai toisella ja haluat kokeilla pientä kiitollisuusharjoitusta, tämä kirjoitus on sinua varten.
Kuolema kosketti minua kahdesti
Enpä olisi uskonut, että kohtaan läheiseni kuoleman kaksi kertaa vuorokauden sisällä. Saattohoidin äitiäni toukokuussa 2020 ja minulle oli tärkeää saattaa hänet elämän ja kuoleman rajan toiselle puolelle. Olla läsnä ja tukena, ja auttaa häntä siirtymään niin kuin hän oli auttanut minua siirtymisessä elämääni. Kuitenkin torstai-iltapäivänä kuoleman ollessa jo lähellä sisältäni nousi pakottava tunne siitä, etten pystyisi tähän – minun olisi päästettävä irti. Ajattelin myös, että äitini on helpompi lähteä, kun en olisi paikalla pitämässä hänestä henkisesti millään tavalla kiinni. Olin tosin sanoittanut hänelle lupaa lähteä: ”äiti kaikki on hyvin, minä pärjään, sinä voit lähteä, me nähdään vielä myöhemmin.”
Niin sinä torstaina hyvästelin äitini viimeisen kerran suukolla hauraalle poskelle kyyneleitteni vieriessä pitkin omaani. Kun pääsin turtuneena kotiini, sain puhelinsoiton sukulaiseltani ja pyynnön mennä katsomaan isääni, jota ei oltu saatu puhelimella kiinni pariin päivään. En jaksanut lähteä enkä uskonut, että isälläni voisi olla hätää. Tuo vanha tervaskanto, joka remontoi päivittäin taloaan! Lähdimme kuitenkin isäni talolle seuraavana päivänä puolisoni päästyä töistä. Kun lähestyimme taloa, tunsin pelonsekaista jännitystä. Entäpä jos isälleni olikin käynyt jotakin? Olihan isoisäni kuollut samaan taloon niin sanotusti saappaat jaloissa. Sovimme mieheni kanssa, että minä jäisin verannalle odottamaan. Mieheni astui taloon ja huhuili – ilman vastausta. Huikkasin hänelle, että kävisi katsomassa saunasta. Ja siellä isäni ruumis oli. Kallistuneena nurkkaan, jo hieman mustuneena.
Seuraavana aamuna sain puhelinsoiton äitini palvelutalosta. Äitini oli kuollut aamuyöllä. Yli neljänkymmenen erovuoden jälkeen äitini ja isäni kuolivat samalla viikolla. Aivan kuin sopimuksesta, isäni lähti ensin ja oli vastaanottamassa äitiäni rajan tuolla puolen.
Mitä tämä kaikki minussa herätti?
Jännitystä, stressiä, pelkoa, kauhua ja suunnatonta surua – olin menettänyt molemmat vanhempani kuolemalle vuorokauden sisällä. Kun ensihoitajat jututtivat minua isäni talolla ennen ruumisauton tuloa, istuin eteisen jakkaralla ja kehoni tärisi tärisemistään. Purki kokemaani shokkia – viisas, ihana kehoni osasi purkaa niitä tunteita, jota kokemani oli minussa herättänyt.
Entä mitä tämä kirjoittamani herättää sinussa?
Haluatko lopettaa lukemisen? Tiedostatko kenties jonkin tunteen, jonka tekstini sinussa herättää? Tai jotain muuta? Kaikki on yhtä oikein, hyväksyttyä ja arvokasta; se on sinun kokemustasi.
Kuoleman kohtaaminen voi olla portti uuteen omassa elämässä
Kuolema on jotain sellaista, mikä koskettaa meitä jokaista, ja kuitenkin meille tyypillistä on olla ajattelematta sitä ennen kuin se todella tulee liki ja koskettaa ja kuiskaa korvaan: ”tässä minä olen”. Tämä on ymmärrettävää, koska kuoleman pelko on ihmisen syvin pelko. On helpompaa olla ajattelematta sitä ja elää arkielämää sen nousuineen ja laskuineen.
Kuitenkin, mitäpä jos kuoleman tarkastelu osana omaa elämää, olisikin jotain sellaista, mitä meidän kannattaisi tehdä? Entäpä jos käsittelisimme kuolemaa ja oppisimme hyväksymään sen enemmän arvokkaana osana omaa elämää. Oppisimme kunnioittamaan ja vaalimaan kuolemaa samalla tavalla kuin syntymän ihmettä. Näkisimme sen pyhänä, siis ainutlaatuisena hetkenä, ihmisen elämässä ilman, että sulkisimme sen pois ajattelustamme, puheistamme ja teoistamme. Entäpä jos tämä kaikki auttaisi meitä näkemään sen hyvän, mitä meillä on tällä hetkellä elämässämme? Hyväksymään sen, että haasteet kasvattavat meitä tavalla tai toisella. Ja löytämään sitä rohkeutta, jota tarvitsemme unelmiemme toteuttamiseen.
Pieni harjoitus sinulle ja kiitollisuudelle elämässäsi
Minulla on sinulle ehdotus. Kun aurinko paistaa ja sinulla on mahdollisuus vapaaseen hetkeen, lähde kävelylle hautausmaalle. Käyskentele siellä rauhassa ja kiitä elämääsi kaikesta siitä, mitä nousee mieleesi. Jos tunnet surua, anna itkun tulla. Kiitä siitäkin. Ja jatka käyskentelyä kiittäen myös askeleitasi, joita voit tänään ottaa.
Löydä rohkeus elää -kuolemaretriitti marraskuussa
Olet tervetullut Tähtilasten ja Tietoisuuden talon yhteiseen Löydä rohkeus elää -kuolemaretriittiin tarkastelemaan kuoleman teemaa itsessäsi ja elämässäsi – ja löytämään ne lahjat, joita se haluaa sinulle ojentaa.