Astun parini kanssa yleisön eteen. Tunnen jo tehtävänannon aikana nousseen ahdistavan tunteen vatsassani ja rinnassani. Katson yleisöä ja sanon: ”tämä nostatti vanhan pelkoni pintaan ja se tuntuu puristuksena yläkehossani ja haluan sanoa siitä tässä ensiksi teille.” Draamakurssimme ohjaaja katsoa minua lempeästi silmiin ja sanoo: ”kiitos, että kerroit – me kannattelemme tunnettasi.” Niin aloitan ääni-improvisaatiolauluni, jota parini myös komppaa luovasti äänellään.
Taideterapeuttinen draama luo turvallisen tilan olla omalla epämukavuusalueella
Yllä oleva omakohtainen kokemukseni on ekspressiivisen taideterapian draaman täydennyskoulutuksen toiselta jaksolta, jonka teema oli ääni ja sen käyttö draamassa. Draama on taidemuoto – näytelmän ja runouden laji, joka rakentuu henkilöiden välisestä vuoropuhelusta, tunnetiloista sekä tapahtumista ja niiden käänteistä ja jota läpäisee yksi pääteema. Se on myös yksi ekspressiivisessä taideterapiassa eli exassa käytetyistä taidemuodoista, jota voidaan käyttää ihmisen itsensä ja hänen elämänsä luovassa tutkimisessa ja uusien näkökulmien löytämisessä. Tärkeä osa sitä ovat erilaiset improvisaatioharjoitteet.
Miksi esiintyminen on niin jännittävää? Jopa pelottavaa?… Esiintyä. Olla esillä. Olla näkyvissä. Erottua joukosta. Nämä sanat nousevat ensimmäisinä mieleeni kysymyksistäni. Kun olen esillä, siis erotun jollakin tavalla muista, altistan itseni vaaralle, alitajuiselle sellaiselle. Jos eläisin savannilla, ja tulisin esiin suojaavien puskien takaa, voisin kuolla. Jos esiinnyn muille, voisin tulla arvostelluksi, ivatuksi, tuomituksi, jopa hylätyksi. On aina helpompaa pysyä puskissa tai osana massaa kuin tulla esille ja altistaa itsensä katseille ja korville. Paitsi exassa!
Olen niin kiitollinen draamakurssillemme, niin sen osallistujille kuin uskomattoman taitavalle ohjaajalle, jolla on kyky luoda turvallinen, hyväksyvä ilmapiiri käyttämällä exan turvallisen tilan periaatteita ja menetelmiä. Exassa ei analysoida muita. Siinä ei kritisoida. Ei reflektoida. Ei kommentoida muiden tekemistä taidon tai osaamisen näkökulmasta. Ja sen vuoksi exan – jopa taianomainen – maailma on kuin turvallinen kotipesä kokeilla, leikkimielisesti tutkia, oivaltaa ja saada uudenlaisia voimaannuttavia kokemuksia itsestä ja itsestään ilmaisijana. Se on paikka, jossa voi kohdata oman epäonnistumisen pelkonsa ilman, että tulee hylätyksi. Se on paikka, jossa voi mokata ja huomata, että tuo moka johtikin johonkin itselle paljon parempaan kuin olisi johtanut ilman mokaa. Se on paikka, jossa voi lempeästi silitellä omaa pelkoaan jopa raikuvan naurun kera. Karvasuortuva ja karvasuortuvalta. Kunnes jonain päivänä kenties huomaa, että leijonan aiemmin takkuinen pehko onkin kiiltävä turkki.
Onnistumisen kokemukset epämukavuusalueella vahvistavat luottamusta itseen ilmaisijana
Sirke Seppäsen kasvatustieteellinen tutkimus (2022) tutki soveltavan improvisaation vaikutusta muun muassa vuorovaikutus- ja esiintymisvarmuuteen ja epäonnistumisen sietokykyyn opettajakoulutettavilla. Tutkimus osoitti, että seitsemän viikon improvisaatioharjoittelu vaikutti näihin myönteisesti. Myös vuoden kuluttua esiintymisvarmuus oli tutkittavilla korkeampi kuin vertailuryhmällä.
Improvisaatio on jonkin luomista ja ilmaisua ilman valmistelua tai käsikirjoitusta. Ja siten hyvin, hyvin luovaa. Luovuuden eräs elinehto on riittävän hyvä sisäinen turva, joka kannattelee itseä ei-tietämisen tilassa ja epämukavuusalueen epävarmoina hetkinä. Ja tuossa ei-tietämisen tilassa voi syntyä aivan uudenlaisia ideoita, ajatuksia tai näkökulmia. Luovuutta ruokkii ennen kaikkea ”Kyllä”-asenne. – Olen valmis sanomaan kyllä hassunkurisillekin tai hulluille ideoille sen sijaan, että kritisoisin niitä. Antaudun idea-impulssien virtaan ja annan niiden kannatella sisäistä tilaani.
Mitä tapahtui, kun aloitin improvisaatio-laulamiseni? Yleisöni ja improvisaatio kannattelivat minua, jännitys loittoni taka-alalle ja – räppäsin elämäni ensimmäistä kertaa! Näin edessäni ilahtuneita, nauravia katseita ja kuulin naurahduksia – hunajaa haavoilleni! Ja kun yhteinen lauluesityksemme loppui, hämmästyin siitä, miten nopeasti se oli mennyt. Olisin mielelläni jatkanut. Kun reflektoimme jälkeenpäin yhdessä kokemaamme, kuulin kuinka lauluni oli vakuuttanut kuulijansa siitä, että kyllä se Ukko Nooa on sitten todella kunnon mies. Ja totta, minua hän voimaannuttikin toden teolla Tunsin onnistumisen riemua – olin ollut epämukavuusalueellani ja tehnyt jotakin itselleni aivan uutta. Kehoni kehräsi dopamiininosteessa.
Jos itseilmaisu on jotain sellaista, missä haluat voimaantua, olet tervetullut Hengähdä hetkeksi -luovuuspajoihin:
www.tahtilapset.fi/hengahda-hetkeksi-luovuuspajat
Voit tutustua myös täydennyskoulutukseeni Inartesissa:
